tiistai 22. heinäkuuta 2014

Elämää lattian alapuolella

Lapset lähtivät yllättäen mökkeilemään isovanhempiensa kanssa pariksi päiväksi. Meillä oli vaihtoehtoina Helsingin reissu (Katajanokan hotelliyö on edelleen käyttämättä), asuntomessut tai pari täyttä päivää aurinkotalolla. Valitisimme vaihtoehdon c. Nyt lapset ovat taas kotona ja minulla on lihakset kipeinä. Ihanaa tehdä töitä, kun motivaatio on kohdillaan.

Kuva: Kimmo Simomaa


Irrotin muutaman ikkunan ja muovitin aukot. Olemme kokoajan olleet sitä mieltä, että ikkunakorjauksia emme tee itse, mutta jos vähän voin avittaa, niin mikä ettei. Ikkunoiden rapsuttelu on myös sellaista hommaa, minkä voin tehdä kotona. Meidän suurin ongelma on rempan sovittaminen muuhun elämään. Lapset tulevat tietysti ensin.


Siivous on siirtynyt lattiapinnan alapuolelle. Oh boy, siellä on ihan oma maailma. Yhden huoneen alla on ollut lasinkeräys. Rikkinäisiä pulloja ja posliiniastioita tuli monta saavillista. Kauniisti kuvioidut posliinit laitoin säilöön, jos tuttu kuvataiteilija ne joskus ottaisi hyötykäyttöön. Siihen koppaan meni myös puolikas nuken pää.



Yhden huoneen alla oli kaksi muumioitunutta kissaa. Me olimme Mikon kanssa niin nössöjä, ettemme pystyneet niitä siivoamaan. Isää vähän huvitti pari avunpyyntöpuhelua. Melkein kaikkien huoneiden alusta on täynnä puulastua. Saimme ohjeeksi siivota ne pois. Keräävät vain hometta.



Jänittävin huone on ns. musta huone. Huoneen lattiapinta on ollut enimmäkseen isoa uunia. Se on myös muurattu maahan asti, joten huoneen pohja on lähes kiveä. Ryömintätilaa on molempien ulkoseinien vieressä. Tämän huoneen lattian alta löytyi kouluaikaisia aarteita: ainekirjoituksia, kirjainvihko ja mustepulloja. Niiden lisäksi oli vekseleitä yli sadan vuoden takaa sekä muutama kenkä ja rikkonainen astia.  



perjantai 18. heinäkuuta 2014

Suosikkitaloni

Yhdeksäntoista vuotiaana nuorena äitinä vaunuttelureittini kulki tiettyä katua pitkin vain yhdestä syystä. Siellä sijaitsee lempitaloni. Myöhemmin aina silloin tällöin ajoin ohi ihan vain vilkaistakseni taloa. Talon omistajat eivät tienneet ihastuksestani eivätkä tienneet myöskään sitä, että vuosi-pari sitten varovasti välikäsien kautta kyselin heidän sukulaistytöltään olisiko taloa mahdollista ostaa. Kuulemma ei. Jätin asian sikseen. Vähän sen jälkeen löysimme aurinkotalon.




Tällä viikolla ihailin Facebook -ryhmässä erään herran ottamia kesäisiä valokuvia. Häneltä löytyi kuva myös meidän talostamme ja siitä se sitten lähti. Ystävällinen pariskunta tuli kylään. Juttu kääntyi heidän Seinäjoen kesäasuuntoonsa. Minä: "Ai, sillä samalla kadulla kuin se sininen talo?" Hän: "Se on se sininen talo!"




Tänään pääsin kylään upeaan siniseen taloon. Pakko myöntää, että tunsin pientä haikeutta. Talo on ihana ja pihapiiri täydellinen. En viitsinyt sisällä toisten kotia kuvata, vaikka siellä oli todella kaunista. Muutaman ulkokuvan räpsäisin. Kiitos isäntäparille.




torstai 17. heinäkuuta 2014

Mitä meillä tapahtuu?

Talo näyttää aika hurjalta nyt. Ulkolaudoitusta on irroteltu. Osa ohikulkijoista varmaan kuvittelee, että nyt se lähtee polttopuiksi koko tupa ja tilalle kerrostalo vähintään kahdeksalla kerroksella. Eräs ohi pyöräilevä henkilö ainakin huusi: "Koijarit! Rosvot!" Sama henkilö huusi seuraavana päivänä kirjaston edessä lapsille: "Oletteko te kääpiöitä?" Hän siis pitää huutelusta ja harrastaa nopeatahtista pyöräilyä kera soittokellon. (Älkää vain luulko, että otimme nokkiimme. Ensimmäiselle huutelulle nauroin. Toisella kertaa jouduin kertomaan lapsille joitakin seikkoja ihmismielestä.)



Koska pyrimme säästämään joka käänteessä, olemme viime aikoina tehneet itse valmisteluja hirskorjaajaa varten. Ulkolaudoitus irrotetaan osittain. Yritämme ottaa laudat ehjänä seinästä. Taotut naulat ovat vedetty pois ja hyvät säästetty.


Ulkovuorauksen alta löytynyt vuosiluku.
Pohja on osittain irrotettu. Erikoinen huomio on ollut se, että pohja näyttää talon alta katsottuna ihan ok:lta, mutta sisäpuolelta se on aivan laho. Osittain jopa niin hapero, että jalka menisi läpi. Tätä emme olisi paksuista lankuista huomanneet, jos talo olisi tarkistettu vain alhaalta päin.


Onkohan allaolevassa kuvassa näkyvä hirsilaho tullut ennen vai jälkeen seinän paikkauksen. Jos jälkimmäinen, niin millähän Tshernobylin jätteellä seinä mahtaa olla eristetty tästä kohdasta?





sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesäterkut

Kävimme taas piilossa Suomen pienimmässä kaupungissa. Puhelimeni on armollisesti alkanut sammua aivan itsekseen. En juurikaan vaivautunut käynnistämään sitä pitkän viikonlopun aikana. Kaskinen on lomakohteena mycket bra. Jos sinne päin menoa, niin suosittelen kurkkaamaan Vuokon galleriaan. Siellä on  22.7- 3.8.2014 Hilla Hautasen näyttely KESÄMAA-SUMMERLAND. Hilla on niin taitava, että jännittää jo etukäteen. 

Tässä kesäkuvia viikonlopulta:

















tiistai 8. heinäkuuta 2014

Vuosipäivä

Vuosi sitten istuimme pelonsekaisin tuntein pankissa. Kirjoitimme kauppakirjan aurinkotalosta ulkorakennuksineen ja neljästä tontista, joista yhdelle talo on rakennettu. Kävimme pankkireissun päälle juhlalounaalla emmekä tienneet, kuinka päin olisimme olleet. Vatsassa oli perhosia.


Koko vuoden olemme purkaneet. Alku oli helppoa. Kaikki ilkivallantekijät tekivät sen meille helpoksi. Kaikki rikottu, sotkettu ja tuhottu menisi roskiin.  Toisin sanoen koko talon sisäpuolinen pintakerros. Sen jälkeen työ on vaikeutunut. Kaikkea on täytynyt harkita tarkkaan. Jos joku on naulannut laudan tiettyyn paikkaan sata tai melken kaksisataa vuotta sitten, onko meillä oikeus se siitä purkaa? Lähes kaikki mitä olemme purkaneet, olemme myös numeroineet ja säästäneet. Pönttöuunien tiiletkin ovat numeroidut. Lattialankut, listat ja ovet olemme säilöneet.



Henkisesti olemme jaksaneet hyvin, eikä talo ole tuottanut riitaa välillemme. Päinvastoin. Välillä on tuntunut siltä, että me vastaan maailma. Kyllä me tästä selviämme! Nyt kun kaikki rakenteet ovat näkyvillä, on välillä tullut pieniä epäuskon hetkiä. Viikonloppuna jopa ajattelimme, että jos hirsikorjaaja on sitä mieltä, että korjaaminen on hullua, niin puramme koko tönön. Eilen kävi hirsikorjaaja ja näyttää siltä, että pikapuoliin pääsemme myös korjaustöihin. Talon elämä jatkuu ja samoin meidän matkamme.


Kiitos teille kaikille blogini seuraajille. Haluaisin lukea enemmän myös muiden blogeja. Elämä vain on niin kiireistä, että siihen ei ole aikaa.  Olen sitäkin iloisempi, että joku viitsii omaani kommentoida. Kiitos kaikille kommenteista, kannustuksesta,neuvoista ja tuesta. Niillä on isompi merkitys kuin uskottekaan. Jotkut kommentit ovat jääneet mieleen jopa niin, että niistä on tullut työmaalle ohjenuora. Muistan esimerkiksi yhden, jossa sanottiin jokseenkin niin, että jokainen siivottu neliö on askel eteenpäin. Se on ollut usein mielessä, kun työmaa tuntuu loputtomalta.
 

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Päiväni murmelina

Koska olen ollut hiljainen, sain älynväläyksen kertoa teille yksityiskohtaisesti melko tavallisen päiväni tapahtumat. Suunnilleen näin se on mennyt muinakin päivinä. Ihmiset ja asiat toisinaan vähän vaihtuvat. Sähläyksen määrä on vakio. 

Kukkia tuova ritarini paita väärinäin.
Nukumme aika myöhään. Huomaan aamulla puhelimessani viestin. Ystäväni on liittänyt minut yöllä Whatsapp ryhmään, jonka nimi on RC Riga Maratoners 2015.  Juomme Mikon kanssa kahvit ulkona. Haaveilemme hetken, että säilyttäisimmekin koko Törnävältä ostamamme alueen itsellämme. Pohdimme mitä eläimiä voisi kaupunkialueella pitää. Saako hevosta pitää vilkkaassa taajamassa? Mikko lähtee aamupalan jälkeen talolle töihin.
 
Minä jään kotiin neuvottelemaan nelivuotiaan (Hän on nyt neljä!)  aamupalasta, vaatteista, uimisesta, leikeistä ja kaikesta mahdollisesta. Pieni hermostus. Teen eväät talolle: kolmioleipiä, banaania, domino-keksejä, paulavanukkaat ja kahvia. Paljon juomista. Pakkaan mukaan myös rantavaatteet ja kameran.



Talolle tultuamme tytöt livahtavat heti naapuriin ystäviensä luo. Pikkujäbä laittaa kypärän päähänsä ja aloittaa mönkijärallin. Minä menen sisälle ja alan siivota lattioita. Lajittelen erikseen poltettavan, kuoppaan menevän ja puun. Mikko irrottaa ulkopuolella laudoitusta ja pitää samalla rallaajaa silmällä. Pahaksi onnekseen tiputtaa myös ampiaispesän ja siitä seuraa pieni välikohtaus.





Ystäväpariskunta karauttaa pihaan moottoripyörällä. Haemme kaupasta jätskit ja juomme termarikahvit ulkona. Ystävälliset sanat lämmittävät mieltä vielä pitkään:" Kun tämä on joskus valmis, tästä tulee jotain sellaista, mitä rahalla ei saa." Ihanaa, kun joku ymmärtää historiallisen arvon. Suunnittelemme kevään maratonmatkaa Riikaan. Pikkujäbä saa istua moottoripyörän päällä.




Vieraiden lähdettyä jatkan lattioiden lakaisua. Naurattaa, kun viime syksynä olin niin järkyttynyt tupajumien syömästä hirrestä. Nyt muutama lattialankku lähes muuttuu tomuksi harjatessani tupajumien bileiden jälkiä. Katson ikkunasta, kun pihaan peruuttaa avoauto. Saamme harvinaisia vieraita. Tätini, hänen ystävättärensä ja Bahrainista Suomeen muuttanut serkkuni, jonka olen nähnyt viimeksi kymmenen vuotta sitten häissämme. Olen iloinen heimoveljien vierailusta.




Pikkujäbä alkaa olla kiukkuinen. Kävelen hänen kanssaan naapuriin rannalle. On ihana hetken maata kuumassa auringonpaisteessa, vaikka iho on pölystä likainen. Pikkujäbää harmittaa, että unohdin hiekkalelut kotiin. Onneksi joku oli unohtanut rannalle omansa. Hetken leikittyään hän muistaa banaanin. Olin unohtanut sen talolle. Hän huutaa keuhkojensa voimalla kuolevansa nälkään ja uhkaa syödä hiekkaa. Pikkujäbä syö hiekkaa. Onneksi mukana on mehua ja se rauhoittaa tilanteen. Tyttöjen ystävien äiti soittaa ja lähdemme takaisin talolle. Seuralainen löytää sulan, enkä malta ottaa sitä pois, vaikka mielessä käy lintuinfluenssa, madot, tuberkuloosi ja malaria.


Talolla tytöt odottavat portilla. He haluavat lähteä kotiin. Annan heille kolmioleivät,  vanukkaat ja keksit. Toivon, että viihtyisivät vielä hetken. Lapset marisevat ja Mikko lupaa heille eurot, jos leikkaavat nurmikon. Kahdeksanvuotias leikkaa nurmikon. Muut leikkivät sammaleilla portaiden alapäässä. Minä jatkan lajittelua. Joka välissä joku lapsista huutaa ovelta mitä milloinkin. Kahdeksanvuotias saa nurmikon leikattua ja ansaitsee palkkansa. Sisarukset saavat siinä siivellä omat eurosa, mutta ovat niin väsyneitä, etteivät jaksa edes lähteä kauppaan. Reippain hakee kaikille Mentos -patukat. Saamme työskennellä patukoiden verran. Hyvä, ettei tuonut pätkiksiä.


Mikko on siirtynyt yläkertaan töihin. Ajattelen, että lapset tarvitsevat hieman ravitsevampaa ruokaa. Kipaisen tien yli kauppaan. Hyllyjen välissä kuuluu: "Hyvät asiakkaat, olemme sulkeneet kaupan." Kello on jo kuusi. Tulen kauppapussin kanssa talolle. Lapset eivät halua lähteä kotiin, koska on niin paljon tekemistä. Huikkaan Mikolle, että  menemme kotiin tekemään ruokaa.


Teen kasvissosekeiton. Lapset käyvät kylvyssä. Ovikello soi ja naapurin tytöt hakevat meidän tyttöjä ulos. Lapset leikkivät ulkona. Minä jumiudun Facebookkiin.  Kasvikset ovat olleet aikaa sitten kypsiä. Soseutan, laitan raejuuston ja jälkiuuniviipaleet juuston kera pöytään. Lapset kinaavat kuka saa ottaa ensin raejuustoa. Ruuan jälkeen koira karkaa ja juoksee ympäri naapurustoa kissaa jahdaten. Minä huudan koiraa epätoivoisesti, kävelen paljainjaloin pihalla peläten, että astun koirankakkaan. Pikkujäbä juoksee koiran perässä naapurin pihalla. Koira tulee hetken päästä nolona kotiin. Ystävä soittaa kertoakseen meediotapaamisesta. Uppouduin puheluun ja söin lapsilta salaa jätskin.

Mikko tulee kotiin. Haaveilemme taas talon tulevaisuudesta. Käymme vielä saunassa ja teen lapsille pannarin. Ennen iltapuuhia minä kirjoitan blogia,  tytöt katsovat piirrettyjä ja pikkujäbä sekoittaa kulhoon jauhoja, sokeria ja suolaa. Ennen nukkumaanmenoa aion katsoa Riikan lentolippujen hinnat ja lukea pätkän Irvingin Minä olen montaa.  Huomenna jotain samankaltaista.

(Ja ennekuin sukulaiset pelkäävät meidän perustavan hevostilan keskelle Seinäjoen kaupukialuetta, niin rauhoittukaa. Ne olivat vain haaveita. Tuuli huulia heilutteli. Vai oliko sittenkään? Ha.Emmekä yleensä syö näin epäterveellisesti. Vai syömmekö sittenkin? Ha. )