keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Eilisiä kuvia alakerrasta

Kiitos teille kaikille eiliseen postaukseen vastanneille. Se vahvisti mielipidettä siitä, että vanhoilla ikkunoilla pärjää pakkasilla. Samettiverhoista olen aina pitänyt muutenkin, joten ne saavat olla sisutushankintalistan kärkipäässä. Nostan vielä Eukon ajatuksen tähän: "Vanhojen ikkunoiden kohdalla lämpöeristys on ratkaistu siten että sisäikkunan ulkopuolelle eli ikkunoiden väliin on lisätty yksi sileä ruuduton lasikerros, joka on ruuvattu kehyksistään kiinni sisäikkunaan. Ikkunoiden pesu on aika hidasta kun se tapahtuu ruuvimeisselin kera, mutta kylmä pysyy hyvin ulkona eikä tämä lisäkerros näy ulos eikä sisälle." Tämä on sellainen ratkaisu, jota olemme jo pohtineet. Hauska kuulla, että joku on sen toteuttanut.


Talolla on lapioitu erittäin pölisevää silttiä talon pohjasta. Meille ovat useat ihmiset sanoneet, että lapiomistyöhön ei kannata lähteä. Meillä tämä on sujunut kuitenkin ihan jouhevasti. Yläkerta on hankalampi, joten sinne tilasimme  imuauton. Se saa myös viimeistellä alakerran. Lattia on molemmissa kerroksissa paikoin todella laho. Mikko satutti eilen itsensä, kun toinen jalka putosi lattiasta läpi.




Oikeanpuoleisen asunnon huoneen pohjasta löytyvät lehdet olivat vuosilta 1918-20.



3 kommenttia:

  1. Olen kade hesareista! Meidän mökin vintiltä löytyy vain Kauppalehtiä 60-luvulta ja Työkansan Sanomia 70-luvulta. Kapitalismi ja kommunismi sulassa sovussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä onni onkaan poliittinen sopu. Meidän lehdet ovat olleet siltä väliltä. Enemmän ehkä vasemmalle. :)

      Poista
  2. Miltä alapohjat näytti? Onko hyvässä kunnossa, mömmöjen alta?

    VastaaPoista