torstai 22. toukokuuta 2014

Kasarmin kätköt

Lakeuden ympäristöhuolto oli yksi Aurinkotalkoiden sponsoreista. Saimme pihaamme kaksi konttia ja yhden lavan jätteille. Niistä jokainen tuli piripintaan asti täyteen. En olisi koskaan uskonut, kuinka paljon työtä on pihassa. Talossa nyt on ilmiselvästi suuri työmaa, mutta pihan suhteen alkaa totuus paljastua. Se on tähän asti ollut kuin suvun mustalammas, jonka toimia yritetään peitellä vehreydellä, kukilla ja punotuneilla juurilla ja oksilla. Viime kesänä meni läpi.  Ei toimi enää.



Olin ajatellut, että kuivaan nokkospuskat, jotka kasvavat multaisilla mättäillä. Löin niihin perunakuokan ja taas selviteltiin menneisyyttä. Kasoista löytyi tietysti muovia (kuten joka paikasta muutenkin), sen lisäksi työkaluja, vettynetä nahan paloja, lasinsiruja ja narua. Kaiken alla mädäntynyt puulattia. Näiden vihreiden kumpujen alla on osa kymmenisen vuotta sitten poltettua navettaa. Miksei tuhopolttaja joutunut siivoamaan jälkiään?


Minähän en ole tunnettu viherpekalostani(kaan). Lajitellessani pieteetillä lasinsiruja pihan jokaiselta neliömetriltä, olenkin yrittänyt hakea jonkinlaista kiinalaistyyppistä viisautta. Ajatuksena opetus siitä, kuinka mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito. Ja että minun täytyy tehdä sitä kymmenkertaisesti enemmän kuin luontaisesti puutarhan hoidosta kiinnostuneiden ihmisten.  Enhän ole tähän mennessä varjellut edes siitä ainoaa kukkapenkkiä, jonka edelliset asukkaat olivat nykyisen kotimme takapihalle istuttaneet yli kymmenen vuotta sitten. Katsellessani pihaa yritän luoda tulevaisuuden kuvaa ja harvakseltaan joku Feeniks räpistelee ajatuksissani todella haparoiden.




Kukaan ei varmaan ylläty, jos kerron, että kuokin paljon mielummin tätä pihaa kuin ajan kotipihani nurmikkoa yrittäen olla niin säädyllinen kuin tavallisella suomalaisella asuinalueella kuuluu? Paljon mielummin nyrpistelen jättimäisille madoille, kuoriaisille ja lahoamattomille muovipusseille. Pyörittelen päätä tsiljoonille lasinsiruille ja huoppaan maahan kasvaneita piikkilankoja. Kummallinen yhteenkuuluvuus pitkän historian kanssa saa minut joka kerta hetkeksi pysähtymään ja fiilistelemään sitä, että saan seisoa juuri siinä kohtaa pihaa, jossa on seisottu jo kaksisataa vuotta katsoen samoja rakennuksia kuin minä nyt. Nostalgia on tunne, josta en ole ennen tiennyt.


Joka tapauksessa kiitos Lakeuden ympäristöhuollon, meillä on aika monta kuutiota vähemmän jätettä pihallamme. Lakeuden ympäristöhuolto on avoinna poikkeuksellisesti myös tämän viikon lauantaina klo 10-14.00 Seinäjoella Teollisuustie 11 :ssa. He ottavat veloituksetta vastaan sähkö- ja elektroniikkaromua, metallia, keräyspaperia, pahvia, puutavaraa, muoviastioita (ei PVC) ja lasipurkkeja.

Pakkohan ne kengät oli kuvaan ängetä, kun kerrankin oli korkkarit jalassa.

Hauska kyltti löytyi yhdestä kasasta.

15 kommenttia:

  1. Tuo on ihan hirvittävää, mitä ihmiset on maahan paiskoneet. Meillä oli kanssa tontti täynnä ties mitä, löytyi lasia, metallia, muovia, vanhoja lääkkeitä, ihan mitä vaan. Ennen kai ajateltiin, että kun jonkun asian hautaa maahan, se häviää. Aaarrrggghhh!!!! Onneksi oma piha alkaa olla jo siinä kunnossa, että paljoa sitä ei tarvi enää tonkia. Voin vaan kuvitella, mitä kaikkea teillä vielä maasta paljastuukaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jotenkin kummallisella tavalla tyytyväinen, että muiilakin on rempetta. Sori. :D Meillä ei itseasiassa varmaankaan maahan ole kauheasti haudattu vaan rakennukset ovat toimineet säilytyspaikkoina. Esim. puretussa puuvajassa oli lajiteltuja pusseja ja alumiinivuokia. :)

      Poista
  2. Tuo nostalgia-tunne on ihana. Mullekkin tulee tuolla vanhan talon pihalla ja talossa välillä noita fiiliksiä..mielessäni nään kuinka kylän naiset on pitäneet kökkää ja karstanneet villoja, on pidetty leivontapäivää, siivouspäivää ja pyykkipäivää. Samojen seinien sisällä, samoja seiniä katsellen, nyt on mun vuoro tehdä niitä samoja juttuja . Kumpa pääsisi ajassa taaksepäin hetkeksi katselemaan sitä elämää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin mm. koululaisten ja opettajien arjesta koulussa. :)

      Poista
  3. Voihan maitopussi. Meillä kans noita sikiää tuolta alapihalta joka vuosi, plus jugurttipurkkeja eri sorttisia eri vuosilta. Ja ongenkoukkuja, lasia, piikkilankaa, keramiikkaa jne. On ollut tunkiona, ei ennen piitattu, kaikki vaan kuoppaan. Teijänkin likat on josku ihmetelly meillä ollessa miksei saa juosta paljain jaloin pihalla, nurmikolla...
    Tänään löysin tuvan kivijalan kupeesta seitkytluvun alun auton taustapeilin rungon, kaivoin rikkaruohoja pois...loput siitä taunuksesta on jossain muualla tässä pihassa, haudattuna. Viime keväänä löysin muovikassillisen suomen sokerin lasisia pulloja... osa ehjiäkin. Ojassa ja pellinpala päällä katteena, siä oli myös kassillinen vanhoja muovikippoja samassa...
    t.minna talvilahti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvät hyssykät! Meillä sentään oli auto ihan kokonaisena tallissa.

      Poista
  4. Meiltä on löytynyt pihaa raivatessa tähän mennessä jo parit kengät, yksi kännykkä, läjä rautanauloja, n. 30 kpl betoniharkkoja, villasukka syreenipensaan keskeltä (!) ja kaiken kukkuraksi metritolkulla eristevillaa perennapenkkiin upotettuna. Saunan takana on kymmenittäin autonrenkaita, joille yritän keksiä jotain uusiokäyttöä. Kaatopaikkakeikka on tilauksessa ensi viikolle... Tsemppiä raivaushommiin, niitä tehdessä tietää ainakin tekevänsä jotain hyödyllistä ja lopputulos palkitsee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenkiä! Voi olla varma, että yksi kenkä tulee vastaan kasasta kuin kasasta. :)

      Poista
  5. Ah niin tuttua täälläkin, siis molemmat; maahan kätketyt roskat ja nostalgia. Vanhassa talossa asuessa ja varsinkin sitä pelastaessa tuntee todella kuuluvansa johonkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta on vaikea selittää. Jotenkin ymmärtää oman lajinsa jatkuvuuden. :D

      Poista
  6. Ennen kai oli ihan yleinen tapa haudata maahan kaikki mitä ei enään tarvittu, mutta että omaan pihaan, aika käsittämätöntä. On siinä hommaa saada piha asuttavaan kuntoon, jos on talossakin iso urakka. Onnea töihinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pahin taitaa olla tuo navetan hiilijäte. Yllättävän vähän maahan haudattuja jätteitä. Tai sitten en vielä tiedä koko totuutta..

      Poista
  7. Ihana nostalgia ja elämän jatkuvuus. Törnävällä sitä voi aistia paljonkin, vähän vain se jatkuva läpikulkuliikenne ja sen meteli siinä vievät ajatuksia liikaa nykyaikaan. Mutta nykyajassahan sitä ollaankin, eipä sille mitään voi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikenne tosiaan pitää mielen oikealla vuosisadalla ja tietyt provinssin jäänteet. :)

      Poista
  8. Eikä se roskien hautaaminen välttämättä edes ole mitään vuosikymmenien takaisia juttuja. Mä olen vielä tän vuostuhannen puolellakin päässyt todistamaan isännän hautaavan ihan perus roskapusseja tilusten laidalle ja pohtivan, että kohta pitää tuo peittää ja kaivaa uus viereen... Syy toimintaan oli kuulemma ettei häntä itteään haittaa, eikä pitäis ketään muutakaan haitata kun on hänen maat. Joo'o.

    VastaaPoista