lauantai 1. helmikuuta 2014

Lajin pauloissa

Talolla on syvä hiljaisuus ja syväjäätymys. Olemme pysyneet poissa.


Muilta osin elämä onkin ollut varsin hektistä. Töiden, extratöiden, lasten harrastusten ja Mikon reissutyön yhdistäminen on sen verran haastavaa, että ilman lähellä olevia mummoloita emme olisi paria viime viikkoa pärjänneet.


Tänään sain kuitenkin aikaa vain itselleni vannetanssi -kurssilla. Kansalaisopisto toimi järjestäjänä ja Kati Köykkä opettajana. Kati vaikuttaa Helsingissä. Voin lämpimästi suositella hänen kurssejaan. Kati on jalat maassa, ystävällinen, hyvä ohjaaja ja valtavan taitava vannetanssija.



Tämä laji on selvästi minun juttuni ja tuli  juuri oikeaan aikaan osaksi elämääni. Nyt aiomme porukalla perustaa Seinäjoelle vannetanssiryhmän.  Meininki on sama kuin sählyä pelaavilla miehillä  eli vuokraamme vain tilan ja opimme toinen toisiltamme.


Ei kalliita välineitä, ei teknisiä vaatteita eikä edes ohjaajaa. Sen sijaan rento meininki, hyvää musiikkia, liikkumista omaan tyyliin ja tehokasta liikuntaa. Ota yhteyttä, jos tahdot liittyä jengiin.  


2 kommenttia: