maanantai 30. syyskuuta 2013

Vieraita

Olen kertonut teille paljon epätoivotuista vieraista, vaikka käy meillä muitakin. Eilen illalla Mikko oli talolla varsin veikeän kaverin kanssa. Hän oli junamatkalla Helsingistä Ouluun, mutta jäi Seinäjoen asemalla kyydistä pois vain meidän talomme takia, koska toinen kaveri oli hänelle maininnut projektistamme n. 15 min. ennen pysähdystä Seinäjoella. En tiedä, mitä tästä kohtaamisesta poikii, mutta pidän tuollaisista hetkeen tarttuvista, spontaaneista ihmisistä.

Muitakin samantyyppisiä tapasin eilen. Sain blogin kautta yhteydenoton ja tapasimme mukavan pariskunnan, jotka ovat tasan yhtä kahjoja kuin me. Olivat ostaneet Nurmosta viisitoista vuotta tyhjillään olleen talon, jossa riittää työtä. Erityisesti mieltäni lämmitti itsemme kaltainen minimaalinen kokemus talojen kunnostamisesta. Ei kai tällaiseen projektiin kukaan järkevä raksamies lähdekkään. Ajattelen näin, koska olemme aika usein alan ihmisiltä kuulleet sen saman vitsikkään kysymyksen palovakuutuksistamme. Heinäkuun korvalla se nauratti kerran tai kaksi.

Paras mahdollinen vieras kävi tänä viikonloppuna. Mikon serkku perheineen tuli meille kylään lauantaina. Olin iloinen, että viitsivät lähteä ajelemaan pienen vauvansa kanssa ja saisimme tutustua uuteen tulokkaaseen, mutta serkun miehellä olikin työvaatteet mukanaan. Ei siinä kauan nokat tuhisseet, kun miehet jo irrottelivat seinien vierestä lankkuja, jotta pääsisimme kartoittamaan hirsivaurioita. Minä sain vain kotona nuuskutella vauvaa. Kiitos Timo!




Vähän hiekkaa veke seinän vierestä.

Reunoilta lankut talteen.
Isä on jatkanut lautojen irrottelua viikolla. Minua nauratti tänään erilaiset työtavat. Isä oli kasannut hienon pinon lautoja aitan viereen. Entäs me?

Minä heitin nuo valahtaneet.


Kuka tämän teki?
    
Missä se siisti kohta nyt on?


perjantai 27. syyskuuta 2013

Arvonta

Rakas lukija, ostin sinulle Johanna Lehdontien Maailma tuli väliin -runokirjan, ole hyvä. Saat sen omistuskirjoituksella. Sitä ennen sinun täytyy kuitenkin suorittaa tämä maallinen velvollisuus ja osallistua arvontaan, joka päättyy viikon päästä perjantaina 4.10. klo 23.59.

Ohjeet: 

1 ARVAN saa kommentoimalla tätä postausta. 
2 ARPAA saat liittymällä lukijakseni.
3 ARPAA saat linkittämällä tämän postauksen blogiisi tai Facebookkiin.

Laitathan sähköpostiositteesi kommenttiin.




Miten aloittaa joka päivä

1) Kampaa kiharat unesi suoriksi
2) Palauta aivostosi jähmeä liike olemalla hetken tekemätön
3) Kyseenalaista kaikki olemalla kyseenalaistamatta mitään
4) Kohtaa ihmiset aina harjattuna puhtaaksi mielikuvistasi

-Johanna Lehdontie




"Johanna Lehdontien vahvat esikoisrunot ovat ironisesti herkkiä: kielellisesti tietoisia ja ajallisesti ja ajatuksellisesti monikerroksisia, ja silti intensiivisen tunteen läpäisemiä. Runopuhuja tulee lukijaa kohti, mutta usein arvoituksellisesta suunnasta, vähän kuin mies kirjoittaisi naisen äänellä, tai nainen miehen: maailma tulee väliin. Keskeislyyrisiä tuntoja kehystää ekologisesti virittynyt tietoisuus ympäröivästä kosmoksesta: ”Minä vilistän luonnon silmien ohitse, / se katselee jäljettömyyttäni pitkään.”

Johanna Lehdontie on syntynyt 1971 Seinäjoella, missä myös asuu, vaikka onkin aiemmin oleskellut pitkään Berliinissä. Hänellä on kulttuurituottajan, käsikirjoittajan ja luonto- ja eräoppaan koulutus. Maailma tuli väliin on hänen esikoiskokoelmansa." ntamo

torstai 26. syyskuuta 2013

Teatterissa: Eräänlainen Kuningasnäytelmä

Jos sinulla on tapana sanoa, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta  toteutus on kuitenkin niin ja näin, niin kuuntele nyt minua. Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene katsomaan Eräänlainen kuningasnäytelmä. Se on sinun omaksi parhaaksesi.




Tartuin riemulla ohjaaja Venla Korjan kutsuun tulla teatteriin tänä iltana. Verstasteatterissa oli Eräänlaisen Kuningasnäytelmän ensi-ilta. Etukäteen nähdyt kuvat ja tekstit antoivat viitteitä tulevasta, mutta en osannut ollenkaan odottaa omaa reaktiotani. Kunnioitan kaikkia taiteentekijöitä, mutta olen taipuvainen kriittisyyteen. Tällä kertaa tempauduin mukaan sataprosenttisesti. Näytelmä oli hyvin koottu. Katsojan mieli pysyi valppaana, eläytyminen oli kokonaisvaltaista ja hämmästykseni  kasvoi esityksen edetessä. Eniten vaikutuin taitavien esiintyjien rohkeudesta. He antoivat itsestään paljon ja se myös tuntui katsomon puolella.





Esityksen ja kukitusten päätyttyä livahdin ovesta, sillä oma mieli oli vähän liiankin herkkä tämän kokemuksen jälkeen. Ei tehnyt mieli jäädä juttelemaan kenenkään kanssa vaan halusin hetken pitää tunteen ihan itselläni. Näyttelijät saivat ansaitsemansa ruusut, mutta yleisö sai vielä enemmän. Sielu sai ravintoa ja mieli ajattelemisen aiheita.  Tunteiden vuoristoradaltakaan ei voinut välttyä. Lähtiessä olo oli onnellinen ja kiitollinen, että sain kokea tämän esityksen. Aion ostaa liput vielä toiseenkin näytökseen ja tuoda mukanani myös 7- ja 8 -vuotiaat tyttäreni. 



Eräänlaisen kuningasnäytelmän esitykset Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasnäyttämöllä:

La 28.9. klo 14.00
Ke 2.10. klo 18.00
Pe 4.10. klo 18.00 ** Ensi-ilta II
La 5.10. klo 14.00
Ke 9.10. klo 18.00
La 12.10. klo 14.00



Liput:

 12 / 6 e
www.seinajoenkaupunginteatteri.fi/liput
puh. (06) 416 2600
www.netticket.fi

Alvar Aallon katu 12, 60100 SEINÄJOKI
Esteetön sisäänkäynti.


Kuvat:Katariina Vestergård , kopioitu tapahtuman Facebook -sivulta.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Jackass -tilanteita ja uusi ystävä

Vaikka olinkin eilen vähän dramaattinen, niin vilpittömästi kerron, että mikään taloon liittyvä ei tunnu raskaalta. Hiipparitkin vain saavat ärsyyntymään, mutta eivät mitään sen enempää. Joskus fyysinen työ tuntuu lihaksissa, mutta sekin on vain kivaa tällaiselle peruslaiskalle. Halusin kertoa tämän siksi, että saan paljon jaksamis -viestejä. Kannustuksena ne ovat toki kivoja, mutta mieleeni tupsahti ajatus, että joku saattaa luulla meidän olevan jo tässä vaiheessa ihan kanttuvei. Emme ole. Voimme punaposkisen terveen onnellisesti.



Tarkkasilmäiset huomasivat edellisestä postauksesta, että meiltä on tosiaan seinä lähtenyt alakerrasta. Isä on ollut purkutöissä viime viikolla. Arvatkaa onko mukavaa, kun työt etenevät ihan itsestään? Huippua!
"Äiti, missä seinä?"

Me olemme Mikon kanssa korkeanpaikankammoisia. Minä jopa siinä määrin, että en edes pysty katsomaan, kun joku nousee tikkaita pitkin. Ottaa vatsan pohjasta. Urhollinen mieheni on kuitenkin keikkunut tikkaiden nokassa muutamaankin otteeseen viikonlopun aikana.

Kuva siitä, kuinka rakennustelineille ei tule asetella tikkaita.

Kuvassa on oikea malliesimerkki siitä, kuinka asoita ei saa tehdä. Haimme Mikon kaverilta pienen rakennustelineen ja sitä jatkoimme kätevästi tikkailla. Mikon mukaan ylös kapuaminen on ihan pala kakkua, mutta ajatus alas tulemisesta kävi psyykkeen päälle. Omien sanojensa mukaan hän ei ole koskaan ollut niin onnellinen appiukon näkemisestä kuin eilen, kun oli juuri kiipeämäisillään katolle. Isä sai pitää tikkaita paikoillaan ja oli varmaankin parempana henkisenä tukena kuin minä, jota huimetutti pelkkä katseen ylös luominen.(Mikon sanojen mukaan nojailin toisella kädellä rakennustelineeseen samalla, kun juorusin puhelimessa.)


Jos nyt sataisi vähemmän sisälle?


Pikkuhiljaa taloon tuodaan myös nykyaikaa. Kutsukaa sentimentaaliseksi, mutta vähän sydäntä väänsi, kun Mikko asensi aittaan lisää sähköjohtoja. Ovat ne onneksi hyvin piilossa. Saimme samalla laitteistoa pihalla liikkuvia hämärätyyppejä vastaan.



Minä en ihan sankariainesta ole, mutta olen kuitenkin jotain talolla hääräillyt. Sain nimittäin uuden lelun: teletappi-imurin.

Uusi perheenjäsen. Eikö hän olekin söpö?
Minulla on ollut sen kanssa mielenkiintosia hetkiä. Sain imuroitua kunnolla edellisen hiekkapölläytys -katastrofin jälkeen. Toisaalta pölläyttelin uudestaan ainakin saman verran, kun en vielä täysin osaa käyttä konetta. Hätäisenä luonteena tietysti imaisen sinne kaiken vastaantulevan ja totean kerta toisensa jälkeen, että ei olisi kannattanut kokeilla ihan niitä isoimpia kiven murikoita tai kokonaista sanomalehteä imuuttaa. Ja sitten kokeilen kuitenkin taas uudestaan (Taisin muuttua sen letkun myötä teletapiksi itsekin.).

Purujen imaisua yläkerran seinien välistä.

Minä en ole koskaan oikein lämmennyt suuren suosion saaneille tekoripsille, mutta pakko myöntää, että lauantaina niitä kaipasin. En kuitenkaan lauantaitansseihin vaan ihan arkikäyttöön. Olin pölyssä yltä päältä ja ihan konkreettisesti tunsin, että ripset olivat hyödyllinen osa minua.

Ripset pölyssä, naama pölyssä, tukka pölyssä, vaatteet pölyssä. Päivän look. Pretty or what?
Hetkellisesti joku neliömetri saattoi olla myös vailla pölyä.
Kyllä se lattia tuosta yhdestä kohdasta kiiltää.


Olen muuten vihdoinkin keksinyt idean blogiarvontaan. Palaan siihen viikolla. Kjäh.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Romahdus

Ei kuitenkaan hermoromahdus. Ei, vaikka taloon oli jälleen yritetty mennä sisälle. Tällä kertaa Mikon viritelmät pitivät. Vain rauta ovessa oli vähän vääntynyt. Hermot kestivät myös alkuviikolla pihallemme tuodut varastetut peräkärryt. Se aavistuksen kiristi pinnaa, että tänään mennessämme talolle, pihalla käppäili tuntematon mies. Kysyttäessä vastasi, että etsii sieltä pulloja. Ja kummankin hermot olivat pettää, kun Mikko kiipesi tänään katolle epäilyttävän virityksen avulla. Emme kuitenkaan ole romahtaneet. Välipohjasta en voi sanoa samaa.

Ihmettelin ovella lattialla makaavaa sotkua.
Sitä olikin vähän enemmän..

Katto oli pettänyt yhdestä kohtaa.
Kurkkaus yläkertaan
Tiesimme, että tuo kohta on laho.Minä fiksuna tyttönä heitin siihen viime viikonloppuna muutaman roskasäkin päälle, ettei kukaan vahingossakaan astuisi päälle. Isäni on viikolla käynyt purkamassa väliseinän ja tuossa kohdassa olleet laudat olivat aivan lahoja. Onneksi, onneksi katto ei romahtanut silloin, kun hän purkutöitä teki. Sydäntä kylmäsi myös se, että lapset ovat käyneet muutaman kerran yläkerrassa nyt viikonloppuna. Ja eilen meillä kävi parikin lapsiperhettä vierailulla. Olen todella kiitollinen siitä, että tuo tapahtui silloin, kun ketään ei ollut paikalla.



Minulla on muutakin päivitettävää, mutta tuo piti saada heti sydämeltä pois. Palaan uusien kuulumisten kera myöhemmin illalla, kun lapset ovat nukkumassa tai sitten huomenna! 

torstai 19. syyskuuta 2013

Kirjajulkkareissa: Johanna Lehdontie: Maailma tuli väliin

 
Mun tyttöjä


Mies juoksee, hikeä enemmän tuoksuu pyykkipulveri.
Ravintolassa lapset jättäneet moussakan syömättä,
lasit kerätty täyteen värikkäitä pillejä.

Kadulla koira kiertää häntäänsä
olutkärpäset tunkevat absolutistin suuhun.

Kaadu eteeni nainen! Näytä itseni siinä!

Täällä olin tuhlari jälleen! Äiti ja raamattu
puhuvat näistä.

Mielen kaaos tärisee käsissä.
Kipu ei terästä ajatusta.

Maailma täynnä lihaa, väriä
hetket räjähtävät ohi,

kun kaikki muu on käsin kosketeltavissa
enemmän kuin oma käsi.

Johannan runoista jokainen on taideteos. Ne piirtyvät mieleen visuaalisina tuokiokuvina. Tämä yllä oleva runo on niin täynnä aistimuksia, että tuntuu melkein liian terävältä mielelle. Kun sanat pystyvät näin voimakkaasti koskettamaan, tietää olevansa taiteen äärellä.




Talvi 

Minun selloni makaa jälleen kotelossaan koskemattomana kuin
mätänemistään odottava ruumis. Lainatut kirjat pölyyntyvät
sängyn vierellä ja lainauskielto uusitaan tietokoneen
pettämättömään muistiin.
Ulkoilma saa odottaa minua ja kenkieni kolkkoa,
tottelematonta.
En odota itseltäni
että mikään minussa lähtisi
noin vain
ilman hyisiä
tuulia

lähtevät linnutkin
jälleen
kuolettavasta kodistaan.

Talvi on yksi suosikeistani. Sopii ajoittain melankoliselle syysmielelle.



Eilinen tilaisuus oli Juhla. Ihailin Mari-Pekko-Ari -kokoonpanoa, joka esitti Johannan valitsemia kappaleita. Näin musikaalisesti täysin lahjattomalle on absurdi ajatus se, että jotkut esittävät Jimi Hendrixiä vain muutaman harjoittelukerran jälkeen. Näköjään voi olla mestari ilman harjoitustakin. Mari ja Pekko musisoivat Hamilton Groovessa  ja Ari soittaa  Jeff Bailey's Racing Team:ssä.  Bändin lisäksi oli ilo kuulla Johannan runoja näyttelijä Miina Turusen lausumana. Ei olisi Johanna paremmin voinut valita, kun ystäväänsä tehtävään pyysi. Kiitos teille kaikille esiintyjille. Meidän pöydällinen kuulijoita oli täydellisen vaikuttuneita kuulemastaan.




Kullervo 2000

Puhelin soi, toistaa
taas sanoja,
tapoja, joilla kerrot
kuinka
lopettaa elämä,
oma tai toisten
ja jälleen eksyin
seuraamaan tarinaa
kuin seurataan
pahaa paimenta.
Tänäkin päivänä,
kuukautena, 
vuonna 
olet yhä
väkevänä elossa,
tuot tuulahduksen
pohjalaisesta loputtomuudesta,
näkymästä peltomereen,
johon on väistämättä kuviteltava
hukuttautuvansa
kaltaisesi 
oppaan kanssa. 

  
Kylmät väreet menivät iholla ja muutaman kerran sai nieleskellä palaa kurkussa, kun Miina esitti Kullervo 2000:n. Sen sijaan Kotipsykolgi huvitti.





Kotipsykologi

Otti luurangon kaapista:
puhutaanhan kohtaamisen tärkeydestä!

Nyt se istuu sohvalla,
juo viiniä,
tuijottaa mykkänä eteensä,
eikä saa luittensa päälle lihaa.



Johannan runokirja on parasta, mitä olen lukenut pitkään aikaan. Luin sen kokonaan yhdellä istumalla. Kirja ei ole löytänyt vielä paikkaansa hyllystä, sillä otan sen vähän väliä selailtavaksi. Luen runon sieltä täältä ja saan niistä itselleni paljon. Kirjan voi ostaa mm. kustantajan sivuilta.

Runoilija itse

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kurkistus yläkertaan

Olemme viime aikoina työskennelleet yläkerrassa. Pakko myöntää, että tuntui työläältä aloittaa siellä yhtään mitään. Olimme saaneet alakerran niin hyvin riisuttua kaikesta sotkusta ja häväistyksestä, jota talolle on aiheutettu vuosien ajan. Yläkertaan sen sijaan emme edes astuneet viikkoihin.


Talon alakertaan on jossain vaiheessa laitettu levyt ikkunoiden eteen, mutta yläkerta on ollut valoisa vielä senkin jälkeen. Siellä on voinut oleskella ja luonnollisesti myös tehdä enemmän ilkivaltaa. Seinäpiirrustukset ahdistivat. Suretti ja harmitti talon puolesta.

Ensimmäiset kuvat yläkerrasta. Nämä kuvat ovat otettu maaliskuussa.

Yläkerran aula


J:n huone

Meidän makuuhuone
Tukittu ovi meidän makuuhuoneesta J:n huoneeseen.

Muutos J:n huoneessa.  Katossa oli mielenkiintoinen metallinen paperi.


Ruma katto, joka kuitenkin viehätti Mikon silmää. Olenhan jo maininnut, että Mikko ei sisusta meillä?

Huoneiden välinen ovi, jonka yläpuolella on pahat kosteusvauriot.
Kasvustoa paneelikaton alla. (Pahoittelut tärähtäneestä kuvasta)


J:n huone eilen. Lattialla on edelleen muovimatto. Sen alla on lautalattia.

Meidän makuuhuoneen väliaikatilanne:

Katossa kummallinen muovinen paperi.


Huone siistittynä ja pinnat purettuna.

Hieno lankkulattia

Ovi huoneiden välillä purettuna.
Pölyn keskellä pitää välillä työntää pää ikkunasta ulos ja hengitellä ilman kasvosuojusta.


Makuuhuoneen ikkunanäkymä pihalle päin.


Ja tielle päin. Tuon punaisen katon alla on kukkakauppa.


 Eilinen kuva aulasta:


Yläkerrassa on vielä kolmaskin makuuhuone, josta tulee tyttöjen yhteinen huone. Olemme pitäneet sen oven visusti kiinni. Kun oven avaa, niin sisällä on melkoinen lentoliikenne. JFK:n lentokenttä jää kakkoseksi meidän äkäisten ampiaiden liikehdinnän rinnalla.


kuva