perjantai 27. joulukuuta 2013

Shitman ain´t racing anymore

Olemme siirtäneet ja siirtäneet lattioiden irroittamisurakkaa. Jos minusta olisi kiinni, lattiat olisivat olleet auki jo ajat sitten ja välistä imaistu hiekat pois. Onneksi Mikolla on kaikessa vähän logiikkaa, kun minä vain teen yhtä asiaa sieltä ja toista vähän täältä. Järkevintä on tietysti purkaa ja putsata paikat ja sitten ihan viimeinen homma on ne lattiat. Ilman lattioita, kun on hankala työskennellä ja uusien päällä se olisi tyhmää.

Mikko on ahertanut talolla muurien kimpussa. Meillä kävi tämän alan asiantuntija tuossa jokin aika sitten. Hänen näkemyksensä oli ihan positiivinen. Muurit näyttävät yhtäkkiä katsottuina hyviltä. Ohje oli, että rappaukset otetaan pois ja sen jälkeen ne hiekkapuhalletaan. Suositteli myös uunien purkua. Alakerran hyväkuntoisin on nyt sitten ainoa, joka jää. Soitimme myös nuohoojalle, joka oli nyt kovin kiireinen, mutta tunsi talomme hyvin. Hänen mukaansa piiput ovat hyvin tehdyt, eikä usko niissä se suurempia ongelmia olevan etenkään kun ne eivät ole olleet käytössä pariinkymmeneen vuoteen. Sanoisin, että hyviä uutisia.

Alakerran uuni


Talon suunnitelmat olisi kuulemma hyvä aloittaa miettimällä paikat tulisijoille. Aika paljon olemme niistä haaveilleetkin. Alakerran olohuoneeseen haluaisimme tummansinisen kaakeliuunin ja makuuhuoneisiin pienemmät kaakeliuunit. (Saa vinkata vanhoista uuneista.) Keittiöön tehdään puuhella ja leivinuuni. Ja arvatkaa mitä hullua me ollemme ajatelleet? Pesuhuoneeseen pientä kamiinaa! Ajatelkaa: kylpyamme ja kamiina. Meikkipöytä ja kamiina. Omaa aikaa ja kamiina. Voiko tyttö muusta edes haaveilla?

Tässä hellan paikalla olisi hyvä kohta pikku kamiinalle.

Näiden ovien väliin ajattelimme sijoittaa puuhellan ja leivinuunin.
Goodbye shitman racing, Johski, Löffi, Juudas ja ihan vaan Markku. 



Ja niin lähti viimeinenkin muistutus kutsumattomista vieraista. Ei tule ikävä.

12 kommenttia:

  1. Arki on alkanut ja puurtaminen jatkuu, onneksi ei ole paukkupakkasia.
    Hyvä Te ja ihanat visionne:)
    Kaikkea hyvää teille!! -t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että vaikka nämä kelit tuntuvat kamalilta, niin taloprojektin suhteen ne ovat olleet siunaus!

      Poista
  2. Facebookissa Myydään ja ostetaan antiikkia- ryhmässä oli tänään ilmoitus valkoisesta, pyöreästä kakluunista ale-hintaan 1000e. Kylppäriin haluaisin minäkin tulisijan, mutta tyydyn puukiukaaseen, jonka liekit saattavat näkyä kylpyammeeseenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan mietitty sitä uunia, mutta ei oikein olla varmoja olisko sille paikkaa. Voih, pitäis tetysti ostaa, kun halvalla saa.. :) Meille ei tule saunaa sisälle, joten sitä suuremmalla syyllä kamiina tarvitaan. :)

      Poista
  3. Uunit ja tulisijat ovat talon sydän. Hieno juttu jos muurit ja hormit ovat kunnossa, näissä asioissa kannattaa turvautua vain asiantuntijoihin.

    VastaaPoista
  4. Kaminalla saisi pesuhuoneen myös kuivattua hetkessä :)

    Kylläpä on hyviä uutisia, sydäntä lämmittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ajattelin. Pyykit kuivuis myös kätsysti.

      Poista
  5. Hyvästi noille kutsumattomille vieraille, forever! Nyt paikka on teidän! Ja kannatetaan tuota kamiina-amme-kampauspöytä-mikäsenytolikaan-mutta-kuulosti-ihanalta-rentoutumispaikalta-jonka -ansaitset -jutulle!!

    VastaaPoista
  6. http://www.shitman-racing.0catch.com/
    Heh, oli pakko googlettaa ja tuollaanen löyty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhahhahaha, pitääköhän laittaa pojille viestiä!

      Poista