maanantai 2. joulukuuta 2013

Puhetta porstuasta

Olen useaan otteeseen maininnut kuististamme. Aluksi oli päivän selvää, että se puretaan. No, aluksi oli päivän selvää, että puramme hyvin paljon. Niin inhottavalta tuntui häväistys ja ilkivalta, jota talossa oli tehty. Mitä tutummakasi olemme talon kanssa tulleet, sitä enemmän olemme kiintyneet sen ominaisuuksiin. Kuisti kyllä saattaa olla niin huonossa kunnossa, että se ei enää ole pelastettavissa. Sitä ei ole kunnolla tarkastettu juuri sen alkuperäisen purkuajatuksen takia. Ajatus on kuitenkin tällä hetkellä se, että pelastamme, minkä voimme. Esittelen porstuan niinkuin se on nyt. (Tästä muuten tulikin mieleen se, kun toimittaja kysyi tehdessään juttua blogista, että kaunistelenko asioita. Päätelkää itse vastaus, kun näette seuraavat kuvat. )


Alakerran porstua ulko-ovelta katsottuna
Kaappi nurkassa. Liekö toimittanut jääkaapin virkaa joskus?

Katto näyttää vähän laholta.

Symppis ovi

Portaiden alla oleva komero.

Ulko-ovi. Huomaa vasemmalla olevat roiskeet seinässä. Mitähän kivaa täällä onkaan keksitty?

Mä sitten tykkään, kun nämä portaat ovat kuluneet askelluksista.

Portaiden yläpäässä oleva tila. Kaikki vanerit ovat tietysti ikkunoita.

Sama tila kuvattuna ihan ylhäältä.

Yläovi

Upea piilukirveellä veistelty seinä. Ikävä kyllä tämä taitaa olla laho toiselta puolelta. On samassa kohdassa kattoromahduksen kanssa. Samalla tavalla veistettyä seinää laitamme kuitenkin hirsikorjausten tilalle.

Mun suosikki on tämä tosi kulunut kaide.
Jos kaikki menisi ihan täydellisesti, niin säilyttäisimme porstuan tällaisena, mutta tekisimme siitä lämpimän tilan. Meillä on sen verran iso perhe, että lämmintä eteistilaa tarvitaan runsaasti. Porstuan alla oleva kellari on aika suurella varmuudella täysin mätä, joten se ei voi tarkoittaa hyvä myöskään tämän tilan kannalta. Mutta kuten sanottu, joku muu saa asian tutkia. 



12 kommenttia:

  1. Tuo portaiden yläpäässä oleva tila on erikoinen,mielistyin siihen ensi silmäyksellä.Komerotkin kivoja,ruoansäilytykseen,entisajan viileäkaappi.Minun synnyin kodissani oli aikoinaan tuvassa nurkkakaappi,miksikähän sekin hävitettiin?av

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti saatte säästettyä mahdollisimman paljon! Onneksi puurakenne kestää yllättävän paljon ja on toisaalta uusittavissa. Meillä on eteisessä ihan samanlainen portaidenaluskomero. Oikein hyvää säilytystilaa tyhjille mehupulloille ja sen sellaisille.

    VastaaPoista
  3. Hyvä porstua siitä vielä tulee! Yhtään tietämättä, millaiset rakennusmiehet teille tulee hommiin, mutta kannattaa hiukan valvoa heidän purkuintoaan. Monelle nykypäivän kirvesmiehelle ei välttämättä ole selvää, että vanhaa taloa kunnostavat sietävät hyvin epätäydellisyyttä ja eivät (toivottavasti) tavoittelekaan vatupassi-suoraa lopputulosta. Meillä oli myös kirvesmies välillä apuna, ja teimme hänelle kyllä selväksi, että vatupassia ei kannata meidän tapauksessa liikoja tuijotella ja kaikki koetetaan säilyttää, mitä vaan voidaan.

    VastaaPoista
  4. Mä en kestä! jos tämä häviää. Vanhoilla materiaaleilla korjaatte mitä on pakko ja lämpimäksi ehdottomasti, sanon minä. Piste!!!
    Tämä oli hetiajatus. Kaunis, varsinkin rappuset, kaide ja ylätasanne.
    Onnea ja voimia edelleen :) -t

    VastaaPoista
  5. Näen tuossa porstuassa paljon kaunista ja tunnelmallista. Hirsitalot ja puurakenteet ovat siitä oivia, että paljon voi korjata, melkein kaiken voi korjata. Toivottavasti voitte säilyttää porstuan, sehän on oleellinen osa taloa. Taas ajattelen, että talo on varmaan järkyttävän onnellinen teistä, se oli varmaan jo vaipunut epätoivoon tulevaisuutensa suhteen.

    VastaaPoista
  6. Tuo ilmaisu "joku muu saa tehdä" on niin ihana :)) Kun sitä käyttää, saa edes hetkellisesti sellaisen rauhan sulkea asia itsestään ulkopuolelle. Mutta tosissaan toivottavasti ihan oikeasti saatte paitsi apua, myös toivon teidän puolesta, ettei tilanne ole ihan niin paha kuin miltä ensi silmäyksellä näyttää.

    Joskus nimittäin kulahtanut ja kärsinyt ulkomuotokin voi pettää. Meillä on käynyt onneksi joidenkin kohteiden kanssa niin. Joskin myös on kokemusta siitä, että tilanne onkin oletettua pahempi :( Toivottavasti saatte tietää tilanteen ja pääsette hyvään ratkaisuun!

    VastaaPoista
  7. Voi mä niin näen tuon portaikossa olevan "välikerroksen" valmiina, säilyttäkää jos voitte tai tehkää mahdollisimman samantapainen. Ainakin itse olisin lapsena viihtynyt just tuossa, räsymatto, kirjoja ja ikkunasta näkee pihaan :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä ton pystyy kaiken revityn ja sotketunkin alta näkemään upeana ja tunnelmallisena, toki samalla näkee ne sadat edessä olevat työtunnit. Hatunnosto teille, aika hurjaan hommaan olette ryhtineet! Onneksi "meitä hulluja" riittää! :)

    VastaaPoista
  9. Minua harmittaa se, miten taloa on kohdeltu kaltoin, kuistia vessana, ei-ei!! Mutta onneksi tällekin talolle on löytynyt uusi elämä ja te! Toivottavasti porstuasta saa vielä toimivan ja vähemmän lahon, onnea tähänkin hommaan.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa veistettyä hirsiseinää ja mahtavat, askeleista kuluneet portaat.

    VastaaPoista
  11. Kiitos teille kaikille kommenteista. Ne kannustavat enemmän kuin uskottekaan!

    VastaaPoista
  12. Minun on ihan pakko jäädä seuraamaan, kun tänne jostain tupsahdin. Sydäntäni vääntää katsella näitä kuvia, toteutatte upeaa unelmaa! Itse asun perheineni ihan uutta taloa, mutta haaveilen kaiken aikaa vanhasta, sillä tämä talo tehtiin vain väliaikaiseksi kodiksi ja joskus tulevaisuudessa meitä odottaa joku toinen koti jossain. Sitä en tiedä, onko se rakennettu sata vuotta sitten vai onko se vielä puina metsässä. Tämä kuitenkin on omalla tavallaan ykkössijalla sydämessäni, vaikka tähän tuskin kukaan koskaan muuttaa, minä varsinkaan:

    http://tosimummo.blogspot.fi/2012/08/aikamatka-menneisyyteen.html

    VastaaPoista