torstai 12. joulukuuta 2013

Historiallinen valokuva ja Östis tulitikkuaskin kokoisena




On se jännä tunne katsoa noita tyyppejä kuvassa. Elekielestä päätellen hetki on varmaankin iloinen. Ei kai tuohon aikaan valokuvaaminen ihan peruskauraa ollut. Silti jäykästä poseeraamisesta ei ole tietoakaan vaan joku on ihan fillarin ritsille riehakkaasti istahtanut. Tätä porukkaa katsellessa tuntee olevansa osa jonkinlaista jatkumoa. Nimittäin kaikkia niitä ihmisiä, joille talolla on ollut jotain merkitystä. Talon seinäkirjoituksista päätellen koulussa on ollut hyvä olla. Muistatteko vielä tekstin: "Voi kun on paha olla kun ei enää oo kuin kaksi päivää koulua. "





Päädyssä oleva ikkuna on tekoikkuna ja ylhäällä lienee ampumaluukut. Olen niistä lukenut, mutta en aiemmin oikein ymmärtänyt minkälaisista luukuista oli kyse. Olivatkohan tuollaiset tavallisiakin taloissa? Vai ovatko ne talossa siksi, että se on ruutitehtaan vahtisotilaiden kasarmiksi rakennettu? Vähän niinkuin ammatin tuomana oletuksena tehdyt.

Östis on tuolla oikealla.
  
Nämä kuvat ovat Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon pysyvästä näyttelystä. Mustavalkoinen kuva on osa Östermyran koulujen historiaa ja nämä alemmat pienet talot ovat miniatyyritaloja Törnävän alueesta. Mikko huikkasi minua katsomaan, miltä meidän talo näyttäisi, jos kuisti olisi yksikerroksinen. Siinä me sitten nenät lasissa tutkittiin.



8 kommenttia:

  1. Olipa taas mukava lukea ja nähdä vanhoja fotoja.av

    VastaaPoista
  2. Huh, tuli jotenkin ihan kylmät väreet tuosta ylimmästä kuvasta, liikuttavaa. Ja kuten sanoit, varmasti hyvin merkityksellistä olla osana jatkumoa ja toisaalta taas mahdollistamassa Östermyran uuden loiston!

    VastaaPoista
  3. Mahtava löytö tuo valokuva. Uskomattoman hienoa, että saatte olla osa tuota historiaa!

    VastaaPoista
  4. Tosi vaikuttavia kuvia -ihana kun saitte tällasia.
    Komppaan Enneä!! -t

    VastaaPoista
  5. Oi, ihanaa kun teidän talosta on tuollainen pienoismallikin! Historia on niin kiinnostavaa :)

    VastaaPoista
  6. Ihana, ihana kuva!

    Kun sitten koittaa se päivä, että Östis on vanhassa loistossaan, teidän täytyy pitää siellä aikalaisjuhlat! Vielä kerran hetki menneessä. Kyläkekkerit ennen muuttoa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kommenteistanne! Juhlia olen ajatellut jo monenlaisia. Kyllä me ensi kesänä pidetään ekat puutarhajuhlat! Tästä kuvasta haluaisin kyllä tehdä asetelman nykypäivän versiona. :)

    VastaaPoista
  8. Voi miten mahtavat löydöt ! Tätä blogia on kyllä ihan mahtava lukea. Oikein rauhallista joulunaikaa teille, ja odotan innolla taas uusia kirjoituksiasi :)

    VastaaPoista