torstai 28. marraskuuta 2013

Itsekasvatusta


Elämäntilanne on sellainen, että en koskaan katso televisiota. Jostain syystä kuitenkin satuin parkkeeraamaan teeveen ääreen, kun sieltä tuli Suomen kaunein koti -ohjelma.  Ja olipa hyvä, että istahdin. Näin täydellisesti sen, mitä en halua ja mitä haluan. Poimin jakson synnyttämät ajatukset tänne blogiin. Nämä asiat siis vain assosioituivat, eivät liittyneet mihinkään yksittäiseen taloon. Kasarmin itsekasvattajan neljä pykälää:

Viime jakson voittaja. Ihana!


1) Luota makuusi talon asettamissa raameissa

Kun sisustaa omalla maulla, tulee kokonaisuudesta hyvä. Ei pidä lähteä viuhimaan, eikä seurata mitään trendejä. Täytyy kuitenkin pysyä talon linjassa. Meillä on monta vuotta aikaa tutustua tulevaan kotiimme ja toivottavasti opimme näkemään sen, mikä parhaiten aurinkotaloon istuu. Ja materiaalit, materiaalit, materiaalit. Kaiken tulee olla kestävää, ekologista ja hengittävää.

Kuva: www.suomela.fi

2) Muista: Epätäydellisyys on mannaa todellisen esteetikon sielulle

Vanhaa tulee vaalia. Talon sielusta lähtee oleellisesti jotain pois, jos kaikki halutaan tehdä vimpan päälle. Vanha ei välttämättä ole käytännöllinen, eikä varsinkaan virheetön, mutta siinä piileekin sen juju. Epätäydellisyys on rikkaus. Täydellinen on tylsää. Koskee muuten elämää noin ylipäätään.

Tohtori sykerön talo kuin Östermyran aurinko


3) Älä heitä kirvestä kaivoon kuistin säilyttämisen suhteen

Kaksikerroksinen kuisti on ihana. Jospa yrittäisimme sittenkin säilyttää omamme? Jätämme vanhat, kapeat ja hullunjyrkät portaat sinne, mutta muutammeko katon mallia? Lättähatusta stetsoniksi? (Ontuiko vertaus?) Yritän säilyttää porstuassa olevan kaapin ja lattiat.  Mitä tehdä kellarille, johon en uskalla edes mennä?




Eikös portaat ja kuisti näytäkin siltä, että talon kieli on ulkona sen suusta?


4) Älä pilaa puutarhaa teräaseilla

Pihaan ei laiteta ollenkaan nurmikkoa. Puutarha saa olla rönsyilevä, mutta ei ylikasvaneen näköinen. (Vain nainen voi ymmärtää, mitä tuo tarkoittaa.) Puutarhan tekeminen aloitetaan siivoamisella, raivaamisella ja erilaisten kivetysten tekemisellä. Puutarhassa käytetään pihalta löytyviä kiviä ja tiiliä. Pieni kukkaniitty olisi rouvan mieleen. Ei hoitoa vaativia kukkapenkkejä. Kasvihuone olisi ihana. Ja lammasaitaus. Ja kaupunkikanala. Ovatko ne mahdollisia kaupungissa? Onko se eläinrääkkäystä ja pilaammeko ihmisten hääjuhlat määkivillä lampailla? Tai naapureiden unoset kiekunalla?  Ensi keväänä voisin järjestää Östiksen pihatalkoot, lähdetkö mukaan?


Sattumalta löysin tämä kivan puutarha -blogin käyttäessäni Googlen kuvahakua. Tässä linkki kuvaan.


19 kommenttia:

  1. Minä en tykkää liian steriilin näköisitä sisustuksista.Tuskin tekään?Mitä jos rohkaisin mieleni ja kävisin kellarissa,joskus?Lättähattu talojen katot vuotavat,ei sovi suomen keleihin.Joskus ne oli suurta muotia,mutta melkein kaikki meidänkin alueella on tehneet kattoremontin,siis harjakatto.Av

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian sterilli ei kyllä meille sovi, eikä olisi edes käytännössä mahdollista (Laiskat siivoajat ja neljä lasta.). :) Se kellari on vain pieni tila kuistin alla. Käynti portaiden oikealta puolelta. Ovi on rikki.Mua jotenkin inhottaa, että sieltä tulee vastaan kuolleita elämiä ja hiiriä ja vaikka mitä!

      Poista
  2. Ihania ajatuksia, hyvin samansuuntaisia omieni kanssa. Eli siis hyviä, hahahaha!

    Vanhassa talossa ei tosiaan kannata stressata kaiken täydellisyydestä. Kun sisäilman saa kuntoon ja lämpö pysyy sisällä, niin tilanne on jo hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin tykkään näistä ajatuksista. Ja olen samaa mieltä sun kanssa loustakin. :D

      Poista
  3. Kohdan kolme kysymykseen vastaus on, että totta tosiaan näyttää kieleltä :)

    VastaaPoista
  4. Tykkään kovasti ajatuksistasi puutarhan suhteen!!! Näyttääkö Östis kieltä vai levittääkö se kielensä punaiseksi matoksi saapujille? Me koetamme aikanaan metsäpuutarhaa perustaa. Sitten joskus. Monet alppiruusut olen jo yrittäessäni tappanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Östis on nyt vaan, että "Plääh,korjatkaa mut."

      Poista
  5. Ihania ajatuksia vanhan vaalimisesta! Ja joo, kieltä se näyttää :D

    VastaaPoista
  6. Ilmoittaudun kesäkökkään! t. Venla

    VastaaPoista
  7. Mä mietin myös kesälampaita ja kanoja. Ja ollaan aika ytimessä...

    VastaaPoista
  8. Seuraan tuota tv-ohjelmaa. On mielenkiintoista nähdä aitoja koteja ja viimekertainen jakso olikin omistettu vanhoille taloille. Meillä tämä 20-luvun talo on kokenut vuosien varrella monia remontteja eikä vanhaa ole vaalittu ennen meitä kovin hyvin, jos ollenkaan. Itsekin teimme remontissa paljon ihan uutta. Lopputulos on itselle hyvin mieluinen, sehän on tärkeintä. Ihailen silti myös projekteja joissa vanhaa todella vaalitaan. Siinä on työtä kerrakseen ja usein lopputulos on kyllä vaivan väärtti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista päätellen teilläkin on valtavan kaunis koti.

      Poista
  9. Ihanan blogin löysin ja teillä on kunnioitettava projekti menossa. Arvostan itse vanhaa vaikka uudemmassa talossa asummekin. Juuri viimeisimpään blogiavaukseen kirjoitin aiheeseen liittyen, että liian moni vanha asumus on hävitetty sen enempää ajattelematta. Onneksi on teidänlaisianne ja ehkä jonain päivänä itsekin löydämme sen vanhan tuvan jota pääsee perinteisillä tavoilla kunnostamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tänne. Kävinkin lukemassa blogissasi. Tykkäsin ja tulen uudestaan!

      Poista
  10. Hyviä ajatuksia ja samoilla linjoilla ollaan! Ja kyllä, kieltä se näyttää :)

    VastaaPoista