tiistai 8. lokakuuta 2013

Himmelska tingen

Sisustamistahan ei voi aloittaa liian aikaisin? Olen nykyään aika kriittinen sisustaja (vaikka tokkopa tällä emännöimisellä sisustaja lainkaan), joten siitäkin syystä bongailen jo asioita aurinkotalolle. En nyt niin, että kauppaan asti lähtisin, mutta Facebookista on tarttunut pari löytöä. Puutarhaan ostin jo kesällä penkin,jota paikallinen valokuvaamo myi sivuillaan. Viime viikolla silmiini osui Lundagårdin sivuilta aivan himmelsk senkki. Joku oli tosiaan kommentoinut sitä taivaalliseksi. Ja on se ihana. Tulee sopimaan täydellisesti aurinkotaloon ja sopii kyllä nykyiseenkin kotiimme.



Maali on alkuperäinen

Pikku-J laittoi kaappiin kenkänsä.

Tunnistittekin varmaan senkin päällä olevan kuvan talosta? Sen on maalannut Armi Vartiala. Armi on yksi niistä ihmeellisen mukavista ihmisistä, joka on tullut elämääni tämän talon myötä. Taulu on  aurinkoinen, positiivinen ja henkii talon hyvää fiilistä. Pyysin, että Armi maalaisi ikkunoihin niissä olevat vanerilevyt. Jälkikäteen pelkäsin, että jos siitä tuleekin liian synkkä. Se oli aivan turhaa. Aurinko ihan loistaa päädystä. Taulukin on himmelsk.



Seinällä olevan naamion olen ostanut vuosi sitten Venetsiasta. Siellä maskeja riittää, mutta tämän  tehnyt mies oli aito käsityöläinen. Hänen käsialaansa on myös Cruisen Tompan ja muun seurueen naamarit Eyes wide shutissa. Suosittelen etsimään kaupan, jos niille kulmille matkustatte. Sergio & Massimo Boldrinin kauppa sijaitsee ihan Rialton sillan lähellä  torin puolella.


8 kommenttia:

  1. Wau tuota senkkiä, aivan huikea löytö! Ja taulu on myös hurjan kaunis, auringon voi ihan tuntea.

    VastaaPoista
  2. Ihana senkki, kivaa kun löysitte sen! Hauskaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
  3. No onpas todella kaunis senkki. En olekkaan törmännyt tuohon Lundagårdin sivuilla.. Dramamaattinen mutta herkkä tumma väri;) Taulu on todella kaunis myös. Sen kauneuden voi nähdä erittäin hyvin näin pieneltä tietokoneen ruudultakin.

    VastaaPoista
  4. Upea totta tosiaan, rakastan alkuperäisiä pintoja ja tuossakin niin heino sävy ja patina, että uuteen ei tuollaista millään rahalla saa.

    Meillä on myös selvästi sama tyyli kalustehankinnoissa. Hitaasti, mutta silmät auki juuri oikeiden tavaroiden löytymiseksi. Mä olen kyllä lähiaikoina tehnyt jo niin monta löytöä, että välillä mietin ostanko liian paljon näin aikaisin, mutta ei sille vaan voi mitään jos satasella saa juuri oikean värisen ja muotoisen antiikkipöydän, varsinkin kun juuri sellainen puuttuu pojan tulevasta huoneesta ;)

    VastaaPoista
  5. Ihanan värinen tuo senkki!!!!

    VastaaPoista
  6. Vanhat mööpelit on munkin makuuni.Joskus mietin,mitä kaikkea vanha kaappi,tuoli jne kertoo?armi

    VastaaPoista
  7. Senkki on ihana, ja taulu kans :-)

    VastaaPoista
  8. Kiitos tykkäyksistä! Mieleisiä ovat molemmat.

    VastaaPoista