perjantai 2. elokuuta 2013

Aitan ovet

Ilmeisesti en kuule, mitä mieheni minulle puhuu. Eilen kävi perikunnan jäseniä katsastamassa irtaimistosta, mitä haluavat säilyttää itsellään. Mikko kyllä kertoi samaan aikaan tehneensä jonkin työn. Minä kuuntelin ja vuolaasti häntä kehuinkin. Olin ihan oikeasti vilpittömän iloinen. Tänään , kun menimme illalla talolle, niin minulle tuli täysin uutena asiana se, että Mikko oli tehnyt aittaan ovet. Mahtavaa!

Ensin oli levy, sitten ei ollut mitään ja nyt..

..tittididii: ovet!

Mikä ei kuulu joukkoon?

Aivan oikein: alalaidassa oleva kypärä on lapsi, joka leikkii isoveljen kaveria.



Ovet otettiin takaosasta eli sieltä ovelta, joka on tulipalossa mustunut. Eihän ne nyt tuliterät ole, mutta mun mielestä hienot!




Nyt joku sanoo, että se ekan kuvan ovi oli kaikkein paras.

Kun katsotte näitä kuvia ja ajattelette, mikä matka meillä on vielä edessä, niin voi tuntua hassulta, että hyppelehdin tontilla ja kuvasin iloissani tätä oviparia. Mikko taisi sanoakin, että "Riittää jo." (Hämääntyi tietenkin miehisesti, kun niin kehuttiin.) Herää vain kysymys, että kuinka kiitollinen, onnellinen ja iloinen olenkaan, kun meillä on talossa esim. ehjät ikkunat tai kunnolla lukkoon menevä ovi tai en nyt uskalla edes ajatella, mutta jonain päivänä siellä on ihan oikea keittiö, kraanavesi ja minun yksityinen buduaarini. Sitten pidetään juhlat. Taas.

Vai pitäisikö näitä oviakin juhlia? Kyllä, keitän huomenna sen kunniaksi kahvit. Kakkua on jäljellä tämän päiväisiltä 8v. -synttäreiltä ja ilmapallot on valmiiksi katossa. Ystävä, olet tervetullut!



Jk. Odotan kameraan netistä tilaamaani uutta objektiivia. Runsaasti sisätilakuvia luvassa sen jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Onnea hienoille oville. Ymmärrän onnen,sydän värähtää aina talon ohi ajaessa,kuinka hyvä talon on nyt oleva olla!

    VastaaPoista