lauantai 11. toukokuuta 2013

Talo etsii ihmistä

Kuinka hulluna minua mahdetaan pitääkään? Olen maaliskuusta saakka puhunut ihmisille tästä talosta. Olen kertonut siitä tutuille ja puolitutuille. Olen lähettänyt sähköpostia tuntemattomille virkamiehille, soitellut kaavoittajalle ja facebookannut niille, jotka talosta jotain tietävät.

 Facebookista kaikki lähtikin. Tilapäivityksessä voivoittelin Seinäjokea, josta ei löydy vanhoja taloja. Sitä kautta löytyikin Seinäjoen yksi vanhimmista: Martinin talo, aurinkotalo, ruutitehtaan vahtisotilaien kasarmi.

Ensin katsoin Google mapsista. Se oli siinä -meidän talo! Tutuille (niille, joille ei tarvitse esittää olevansa henkisesti stabiili) olin jo kauan hokenut, että minusta tuntuu kuin talo etsisi meitä. Me emme etsineet taloa vaan talo etsi meitä! Tuntui tuskastuttavalta, etten löytänyt sitä. Ja siinä se nyt seisoi tietokoneen ruudulla.


Kuvat: Google Street view



Ohi ajaessani näin, kuinka ryhdikäs talo oli. Vaikka ikkunat olivat peitetty vanerilevyin ja ulkomuoto ränsistynyt, näin ryhdikkään, suoraselkäisen ja ylpeän talon. Tämä on meidän kotimme.

Olemme jättäneet tarjouksen perikunnalle. Kolmen viikon kuluttua saamme vastauksen. Minä hulluudesani aloitin jo blogin, sillä henkisesti Östermyran aurinko on jo meidän.




10 kommenttia:

  1. Siis aivan mahtavaa, että juuri tämä talo on löytänyt omistajansa! Olen nuoruudesta asti talon ohi kulkiessani nähnyt kauhuvisioita kerrostalohelvetistä tämän ihanan yksityiskohtia vilisevän talon paikalla. Paljon jaksamista ja kannustusta matkalla kohti unelmien taloa!

    Terveisin kansakoulun kunnostaja samasta kaupungista - ja kuitenkin niin kaukaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän tosiaan on kaavoitettu kaksi kerrostaloa, tosin jo 60-luvulla. Nykyäänhän talo on suojeltu siltä osin, ettei sitä voi niin vain purkaa, mutta suojelupäätöskin taisi olla pitkälti 2000-luvulta. Onneakin on ollut. :)

      Olisipa kiva seurailla teidänkin projektia. Et kuitenkaan aiheesta bloggaile?

      Poista
    2. Itse en blogia pidä monista eri syistä.. Meillä on ollut 1920-luvulla rakennettu koulu nyt neljä vuotta. Samantapaisesti kaivoimme silloin ylös perikunnan yhteystiedot ja monien mutkien ja alle neljän viikon kuluttua talon löytymisestä se oli jo meidän. Lueskelin sun juttuja tuosta "välivaiheesta" ja voin täysin samaistua siihen tunteiden kirjoon, mitä käy läpi ennenkuin unelmien talo on omissa nimissä :)

      Useita suvantovaiheita on neljään vuoteen kuulunut, välillä on tehnyt mieli luovuttaa ja oikeastaan meidänkin projekti on vasta ihan alkutekijöissään. Nyt kuitenkin näkyy taas valoa tunnelin päässä ja ratkaisu tuntuu edelleen oikealta. Tällä hetkellä näkee jo taas mielessään kuvan, millaista on sitten kun meidänkin perhe pääsee vihdoin siihen ihan omaan kotiin :)

      Poista
    3. Talostanne taisi muuten olla vuosi pari takaperin myös juttua Ilkan tai Pohjalaisen yleisöosastolla, ainakin niin muistelisin. Oletteko itse saaneet juttuja käsiinne?

      Poista
    4. Nämä vanhojen talojen piirit tuntuvat olevan aika pienet, joten jos joskus vertastukea halajatte, niin laita mulle meiliä johanna.ee.makela@gmail.com. Mukava kuulla kyllä tätäkin kautta. :)

      Netistä olen löytänyt sen yleisöosastokirjoituksen.

      Poista
  2. Onnea tästä ihanasta projektista :) Meilläkin vanha talo (1914 rakennettu) jota aikoinaan etsittiin 7 vuotta. Noihin seitsemään vuoteen mahtuu kymmeniä asuntoesittelyjä, autiotalojen omistajien metsästystä, pettymyksiä ja turhaa toivoa... Sitä fiilistä ei voi sanoin kuvailla kun se talo sitten on oma ja nimet paperissa!

    Hienoa että olette ryhtyneet kunnostamaan tuota taloa! Se on todella kaunis ja tontti on aivan mahtava :) Asun itse lähistöllä ja olen usein katsellut tuota taloa, ja toivonut että se vielä siitä kunnostettaisiin, mahtavaa että te ryhdyitte siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onntteluista! :) Astteko siis Törnävällä? Tervetuloa kylään. :)

      Poista
    2. Kiitos, tulen joku päivä katsomaan :) Asutaan tässä joen toisella puolella, ihan kävelymatkan päässä :)

      Poista
  3. Onneksi olkoon Marttiinin talo on upea talo =) Mukava kuulla että talo laitetaan kuntoon ja sinne tulee uusia asukkaita! Stemppiä projektille =D

    VastaaPoista